Heips c;
Tällä kertaa teimme muffinseja, joiden pointti oli lähinnä kuorrutuksessa, sillä muutenhan ne olivat ihan perusmuffinseja :'D Resepti on helppo ja sopii varmasti nuoremmillekin, muffinsit ovat nopeasti valmiita mutta koristelussa saattaa kestää. Kannattaa varata aikaa muffinsejen kokeilemiseen suunnilleen 45 minuuttia tai tunti. Tällä kertaa jokaisesta vaiheesta ei ole kuvaa, sillä unohdimme kuvata leipomisen :D
MUFFINIT
Tarvitset:
(12 muffinsin annos)
3 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
1 ½ dl sokeria
75 grammaa voita
1 ½ maitoa
2 munaa
1. Sihtaa jauhot, suola ja leivinjauhe kulhoon. Lisää kaneli & sokeri ja sekoita.
2. Kuumenna uuni 220-asteiseksi.
3. Sulata voi maidon joukkoon teräskattilassa. Kun voi on täysin sulanut, voit nostaa kattilan liedeltä. (Älä kiehauta!)
4. Aseta paperivuoat isolle muffinivuoalle. Kaada tai nostele taikina vuokiin. Pinnan ei tarvitse olla tasainen, voin sulaessa se tasoittuu itsestään. Jaa taikina 12 muottiin.
5. Käytä uunikintaita ja työnnä muffinit uunin keskitasolle. Paista n. 20 minuuttia, muffinit ovat kypsiä kun niiden väri on kullanruskea.
6. Anna muffinien jäähtyä ennen kuin koristelet ne.
KORISTELU:
Voit kuorruttaa muffinit kotitekoisella "bumadalla" (kuvassa) tai käyttää kaupasta ostettua valmismöhnää. Bumadaa tehdään sekoittamalla tomusokeria ja vettä. (Jos haluat bumadastasi vaaleanpunaista, voit käyttää veden sijaan mansikkamehua - muutkin värit onnistuvat elintarvikevärillä.) Levitä kuorrutettasi muffinin pinnalle.
Ripottele kuorrutteen päälle haluamiasi koristeita. Me käytettiin valkoisen bumadan päälle tyrkisk peber-rakeita ja pinkin bumadan päälle nonparelleja. Voit käyttää myös esim. pieniä karkkeja ja asetella niitä muffinsien pinnalle ^__^ Tässäpä vielä kuva koristelutarvikkeistamme ~
Kun kuorrutteen annettiin hiukan jähmettyä niin tuloksena oli herkulliset muffinsit! :'3
Ensi kerran ohjeesta ei olla ihan varmoja. Ehdotuksia saa esittää - mihin haluaisitte ohjeet? Olemme avoimia ehdotuksille! :--3 Silja ja Banzu kiittävät ja kumartavat c;
Heipparallaa ~





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti